Sivut

lauantai 26. tammikuuta 2013

Pekoniriisiä eiku riisipekonia eiku... (paleo)


Eiku eihän tää oo ollenkaan riisiä! Kukkakaaliahan tässä on. :) En yleensä tykkää keitetystä kukkakaalista, mutta tämä oli oikein hyvää.

Rikon blogihiljaisuuden tällaisella simppelillä reseptillä. Hiljaisuus on täysin johtunut "oikean elämän" kiireistä. En ole oikein ehtinyt kokkailemaan. :) Olen tehnyt viimeisen kahden viikon aikana kahdesti (vai kolmesti?) samaa wokkia, joten kiirusta on ollut. Nyt testasin erästä tulista ananas chiliä. Sen julkaisen, jos en tänään niin huomenna. :) Oli oikein toimiva tämän riisin kanssa.

Pekoniriisiä
(2 annosta)

1 keskikokoinen kukkakaali
1 sipuli pilkottuna pieneksi
3 pekonisuikaletta pilkottuna
1-2 dl vettä
pippuria ja suolaa

Ruskista pekoni ja sipuli joko yhdessä tai erikseen. Jos ruskistat erikseen, ruskista ensin pekoni, ota pekoni erilliselle lautaselle ja kuullota sitten sipuli pekonin rasvassa. Jos taas paistat samaan aikaan (tämä säästää aikaa ;)) heitä kummatkin pannulle (lämpö on medium +) yhtäaikaa ja anna paistua niin kauan kunnes pekoni on kypsää. Tällä aikaa joko raasta kukkakaali käsin tai jos omistat jonkun fancyn monitoimikoneen, kukkakaali menee silpuksi silläkin. :)Kun pekoni on kypsää, heitä sekaan kukkakaali ja 1-2 dl vettä. Veden määrä riippuu aivan siitä, kuinka paljon kukkakaalia on, vettä olisi hyvä olla niin paljon että ainakin pohja peittyy eivätkä kukkakaalit ole kuivalla pannulla. Lisää pippuria ja suolaa ja muita haluamiasi mausteita ja anna muhia n. 5 minuuttia. Tarjoile esim. hyvän currykastikkeen kera. :)



2 kommenttia:

  1. Tuota kukkakaaliriisiä on pitänytkin kokeilla moneenkertaan, mutta jäänyt kun noita hienoja vekottimia ei kotoa löydy. Pitääpä testata ihan perinteisellä raastinraudalla.

    VastaaPoista
  2. En itsekkään ole tehnyt sitä kovin paljon, olen jotenkin ennakkoluuloinen aina kypsennettyä kukkakaalia kohtaan, mutta joka kerta se on silti hyvää! :D

    Raastinrauta toimii ihan hyvin tässä. :) Sotkuahan saattaa vähän tulla, mutta ei niin paljon.

    VastaaPoista